Keitun Tuomaan karhu


Keitun Tuomas akkoineen oli kerran Kaivoksessa Huiskalaisten taksvärkkiä tekemässä ja rupesi sitten kesken leikkuun näyttelemään toisille ja kehumaan hyvää sirppiään. Tästä työn keskeytyksestä hätäsen luontoinen isäntä suuttui ja sanoi ettei täällä tartteta keitulaisia kehumassa.
 

Siitä Tuomas suuttui ja lähti heti akkoineen kotio. Kannan ohi mennessään oli Tuomas pihalla olleelle Leenalle kertonut koko rettelön ja tasajalkaa hyppien vannonut, että kyllä sen puheensa Kaivos vielä muistaa.

Ja kun ilta tuli ja Kaivoksen lehmät tulivat laitumelta Huiskalta päin harjun yli, niin Huiskan palsia pitkin pisteli kiukkuisena karjuen äkeä karhu, niin että maatierat tassuista sivuille sinkoili ja saavutti karhu perässä kulkevat mullikat vanhan tervahaudan kohdalla, josta sitten tavattiin ensimmäinen mullin raato. Toinen oli vähän alempana liki maantietä ja kolmas Lamminahteen ensimmäisen mäen sivussa niskasta hengettömäksi purtuna ja kyljessä (säkeessä) tassun jälki.

Kaapo oli itse jälkiä katsellut ja muisti prikulleen missä 
tapetut mullikat oli olleet. Seuraavana pyhänä oli menty Kauppilan Heikin kökään niittämään tai leikkaamaan Leppikorpeen ja katteltu karhun jälkiä maassa, tullut palsia pitkin jostain Suntin mettästä käsin Luhdan puolelta.

Moneen vuoteen sitä ennen ei oltu enää kyläkunnassa karhua nähty, eikä kukaan nähnyt tätäkään, mutta teko oli karhun työtä.

                                                                  A.L.
                                                                 1932