Helvetinkolu ja -järvi

Antti Ylistalo Ikaalisista lähetti oheisen Vaasan Metsäveikkojen hiihtoretkikartan vuodelta 1946 samalla Antti muisteli, että Murtoniemen kärjen kalliossa pitäisi olla Vaasan Metsäveikkojen kiitoslaatta Lauri Ylistalolle. (Löytyikö valokuvaa?)
Helvetinkolu

Muisto Helvetinjärveltä / Louis Sparre


Metsänreunasta viettää savikkoranta alas yksinäiseen salojärveen. Vasemmalla näkyy halmeen poltettujen kantojen välillä ja valkeiden kivien keskellä muutamia vaivalloisesti koottuja ruiskuhilaita.

Oikealla kallio korkeana ja äkkijyrkkänä suistuu suorastaan veteen. Kallion huipulla kuvastaa muutamia tummia laihoja männyn käppyröitä vaalean sinistä taivasta vasten.

Loitommalla järvellä rajoittavat näköalaa pitkälle pistävät niemet, jotka ikäänkuin ujosti anteeksi anoen koettavat säilyttää lumoavan metsäjärven salaperäistä kuolonhiljaista äänettömyyttä.

Pahanpäiväisessä ruuhen losossa lähdemme oppaani ja minä iltapäivän paisteessa kimaltelevalle vedelle. Vaivalloisesti lykimme ruuhtamme eteenpäin kahdella rannalta löydetyllä laudan palasella. Hitaasti liikkuu jykeä kaukalo, töykeästi työkäten luotaan pienet hypähtelevät laineet leveällä kokallaan.

Missä kalliot tahi suuret louhikot eivät ole maarajana, näyttää metsää ulottuvan aina veden martoon asti. Vaalenneita kuivia keloja on kaatunut sinne tänne kauvas veteen saakka ja niiden haavellisen mutkikkaat oksat tojottavat ilmaan mustan puhuvasta vedestä sievien lumpeen kukkien lomitse.

Järvi soikkenee vähitellen ja päättyy vihdoin äkkijyrkkään kallioon. Täällä on kolkko sydänmaan luonto ikäänkuin keskittynyt. Vedestä kuvastuu uskollisesti kova karu kallio tummempana, lämpöisempänä. Ei ääntä, ei viserrystä kuulu; haudanmoinen hiljaisuus vallitseee täällä.

Uinuvan veden pinnalla lepäävät suuret lumpeen lehdet mukavasti levällään, siellä täällä suojellen keskessään keltaista tahi valkoista kukkaa. Kuivia hakoja on hujan hajan kukkain ja lehtien joukossa. Mutta katso! Jokin mustanen liikkuu ääntä pitämättä kahden haon välissä! Pyssy lennähtää melkein tietämättäni ojoon – pamaus kaikuu rannoilla – kuikka makaa kuolleena.

Laukaus hävitti ihmeellisen rauhan. Tyynen veden kalvon on rikkonut ruuhen hyöky-aalto. Määräämätön katumus tyhmää hyödytöntä laukaustani valtaa mieleni. Tunnen itseni oikein rikolliseksi.

Syvää sylen levyistä, kallioseinässä olevaa halkeamaa kapuamme kallion huipulle, josta näköala kapean järven yli on ihana. Joen lailla kiertelee tumma sininen vesi osaksi metsäisten, osaksi jyrkkäin kalliorantain välitse. Sen kallion juuressa, jolla me seisomme, kuvastuu tumma metsä uudestaan tyyntyneeseen veteen; häikäisevän valkeat lumpeen kukat loistavat kuin tähdet miltei mustalla pohjalla.

Kuusien oksat nuokkuvat surullisina. Valkearunkoinen koivu seisoo alakuloisesti kallellaan veteen päin aivan kuin etsien jotain. Kaikki näyttää surevan tässä rauhaisassa suruvoittoisessa äänettömyydessä.
Kuikka, metsäjärven ainoa näkyvissä elävä olento on kuollut!. . .

Ruovedellä 1891

Louis Sparre

 

Retki Helvetinkolun matkailumajalle 5.2.1939


Visuvedellä oli touhuttu jo ennen joulua retkestä juuri valmistuneelle matkailumajalle. Moni oli käynyt siellä joskus kesällä, joku useammankin kerran, harva talvella, metsämiehiä lukuunottamatta. Niinpä allekirjoittanutkin päätti jo, aikoja sitten liittyä mukaan. Lauantai-iltana tuntui kyllä jo siltä kuin aamulla sataisi ainakin lunta.Heräsin ja kuuntelin kuinka katolta tippui vettä, menin ulos ja koetin lunta. Se oli aivan suojaista. Koska olin jo rasvannut sukseni kylmempää keliä varten päätin olla lähtemättä. Kuitenkin katselin järvelle, että jos ketään muitakaan menisi ja menihän siellä luullakseni Aarno Koivisto, Osmo Luutonen, Meeri ja Aapeli Pesonen, Mätikkö-pari ja Heinon Anni, ilmestyipä sinne pyssy selässä sepän Mattikin.

Vauhti näytti niin lupaavalta, joskin toisten sukset lipsuivat. Ajattelin, että kyllähän minä vielä ehdin, kiiruusti vaan suksille. Juuri lähtiessäni, minulle tarjottiin kyytiä autorekeen, josta me niin monet saamme kiittää Lauri Ylistalon kekseliäisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Pistin sukseni rekeen, jossa jo istui niin onnellisena Elma ja Einari Hirsmäki, aivan kuin vihiltä olisivat palanneet. Jallu oli kannaksilla ja autossa näkyi olevan Ylistalon emäntä, Koulun Anna, Ylistalon Tuomas ja Eevakin niin virkeän näköisenä kuin olisi juuri sängystä pompahtanut. Selmaa haettiin ja tulikin hän niin salaperäisen näköisenä ison reppunsa kanssa. Lähdettiin, juuri siinä kun sillalle oltiin pääsemässä laskivat Hirsmäen nuori pari henki- ja muita vakuutuksiaan. Muistaakseni ei Elma olisi saanut niin paljon kuin Einari, siksipä kai hän ottikin Einaria kaulasta kiinni ja meinasi, että hän tulisi lähemmäksi.

Ei se reki kuitenkaan kolhinut kanavan pieliä, mistä Laine tietysti olisi taas pistänyt piikkilangan siihen aivan kohta, jos silläkään olisi siitä päässyt. Automme meni, eikä Kautun Kaisakaan tullut, vaikka me vähän huudeltiin siinä kohdalla. Mennä huristettiin, lunta tuprusi silmille ja meillä reessä olijoilla oli ainakin hauskaa. Sivuutimme Haipon ja mitäs kummaa, täällä oli Meeri ja Aapeli aivan hikisenä, hukuteltiin heidät rekeen, tuolla oli opett. Koivistokin sukset kainalossa. Otimme hänet myös tähän reportaashiautoon. Kuulimme, että keli oli aivan mahdoton ja että koko porukka oli hajonnut. Niinpä näkyi tehneenkin, sillä tuossa Mätikön rakas pikkuvaimo hankasi Seppälän Matin kanssa lunta suksistaan. Pappa oli mennyt, en tiedä, pitikö tässä paikkansa Niittylahden sanat, että ”suksen rasvaus on hiihtäjien salaisuus”, koska hänen omat suksensa luistivat hyvin.

Otimme rekeen Kytöniemen Taimin ja rouva Mätikkö piti reestä kiinni, seisten suksilla. Tuolla oli jo opett. Luutonenkin huudahtaen: ”Ne on autossa kaikki jo!” Tuolla paapersi Heino-tyttökin. Olisimme hänetkin ottaneet autoon, mutta hän ei ehtinyt nyt mukaan, kun oli juuttunut suksillaan lumeen. Auto ja reki oli jo aivan täysi, meitä taisi olla jo toistakymmentä hyvän matkaa. Lykkäsimme vastamäessä avuksi, ajattelin minä, ettei ”saföörin” homma tällä kertaa ainakaan helppoa ole. Tultiin Mäkelään ja auto jäi tähän, lähdettiin suksilla ja kävellen, suksilatu kiemurteli mäennyppylää ylös ja alas, Vihdoin tulimme Kolulle. Mahtava se oli siinä talvellakin lumen verhoamana. Kauniilta näytti talvinen luonto helmikuisen auringon kullatessa lumista metsää ja talvisia hankia. Katsellessani tätä Kolun reunalta, tuli mieleeni runoilijan sanat: ”Turhaan kiitelkööt muut alppien seutuja kauniiks, vaan kauniimpi, kalliimpi on mun syntynämaani.”

Laskettelimme istuvillamme jäistä Kolun pohjaa Helvettijärvelle saakka. Muistui siinä mieleeni V.N:s. viime kesäinen retki kolulle. Ajattelin, että olivatko ne pikkuelävät järvessä vieläkään kuolleet, joita aina juomavedessämme oli. Lauloimme silloin tuossa kallion juurella ja haaveilimme tulevasta matkailumajasta, mutta tuossahan se onkin aivan edessämme metsikössä kuin piilopirtti, punaiseksi maalattuine ikkunalautoineen. Astumme kuitenkin sisään, jossa kävi jo iloinen puheen sorina, sinne oli ehtinyt jo yksi ja toinen. Oli siellä Laakan Lauri, Sipilä ym. ”kylän miehiä”. Marttilan emäntä hääräsi kahvinkeittopuuhissa. Ihailimme tupaa miehissä. Takassa roihusi valkea levittäen lämpöä ja kodintuntua. Kyllä tänne kelpaa matkailijan tulla ja levätä. Ympäri huonetta kiertää penkit, lattialla on pöytä ja pitkätuoli. Kolmesta ikkunasta tulvehtii valoa, lattia on maalattu. Sen voi vaikka jokainen porukka lähtiessään pestä. Tässä huomioidessamme tuli siinä perille vihdoin koko porukka. Tuossa juoksi Kautun Selma ehtiäkseen naisista ensimmäisenä. Ylistalon emäntä sai loistavan kuperkeikan portaitten edessä. Soittajakin soitti ”Linnoissa kreivien häät vietetään.” Lauloimme ”Honkain keskellä mökkini seisoo” ja me kuvittelimme jo kesääkin, kuinka ”Kaukana korvessa käkönen kukkuu” ja se kukkuu silloin aivan tuossa pihapuissa. Saimme jo kahviakin, joka maistui niin hyvältä voileipien kanssa ja meillä oli hauskaa.

Kaiken kukkuraksi avattiin laatikko, johon oli päälle kirjoitettu ”Herkku” ja siellä oli, arvaattekos, pusuja, juu, oikein uudenaikaisen suuria. Kautun Selmakin tuumi, että kerrankin saa tarpeekseen. Eeva sai kaikkein isoimman, josta koirakin sai. Mätikön Mauno, joka on tunnetusti tarkka ja nuuka mies, antoi Marttilan emännälle vain puolen.

Me toiset, joilla ei kotona ole minkäänlaista toivoa, ahmimme niitä pusuja niin, että Koulun Anna jäi aivan ilman ja ilman hän ainakin siellä jäi. Kautun Selma oli tuonut perunoitakin, joita hän kolmijalkapadassa keitti. Sain minäkin perunan, mikä maistuikin pusun päälle erittäin hyvältä.

Lauloimme ”Kamanat kohottukohot” ja aivan kuin käskystä tuli siihen puheen pitäjäkin, Jarkon Kalle ja hän puhuikin meille retkestä, Helvetin kaidasta tiestä ym. Sen jälkeen lausui Heinon Anni ”Hiihtöjän laulun.” Puhuimme vielä hetkisen Helvetinkolun historiasta, kuinka tämä sodan ja vainon aikana toimi oivallisena piilo- ja turvapaikkana. Lauloimme vielä ja tähän päättyi ensimmäinen retkemme Helvetinkolun matkailumajalle, joka oli tavallaan tämän majan vihkimätilaisuus. Ja me retkeläiset lausumme syvät kiitoksemme tämän majan rakentajille, avustajille ja erik. Lauri Ylistalolle, joka on ehkä suurimman korren tähän kekoon kantanut.

Kiitoksemme vielä Lauri Ylistalolle reportaashiautosta, pusuista ym. Toivon että tämä retki ei olisi viimeinen, vaan että se innostaisi meitä edelleenkin retkeilemään ja jättämään vaikkapa vain hetkeksi jokapäiväiset touhumme ja aherruksemme. Näin päättyi tämä hauska ja mieleen painunut hetki Helvetinkolun matkailumajalla. Jätimme majan odottamaan seuraavia matkailijoita ja retkeilijöitä toivomuksella, että tämä maja olisi apuna edistämään ja tunnetuksi tekemään tätä Hämeen jylhää erikoisnähtävyyttä.

                                                         Jahvetti
                                                         Visuveden Kaiut 12.2.1939

 

Helvetinkolu - Helvetinjärvet

Helvetinkolun rotkossa; vasemmalla olevan naisen edessä valkoinen pusero päällään on Väinö Koivunen Isosaaresta, kuka tuntee muita?

Helvetinkolu ja Helvetinjärvet, mitkä nimet kalskahtavat jonkin verran kammottavilta, sijaitsevat Ruoveden pitäjän koillisnurkkauksessa Visuveden ja Haukkamaan kyliin kuuluvina.
Helvetinkolu on rantakalliohalkeama Helvetinjärvien välittömässä yhteydessä. Kolun pituus on n. 40 metriä ja leveys vaihtelee 2-2,5 metriin. Paikka kuuluu siihen siirosjärvien ketjuun, mikä alkaa Virroilta Torisevasta jatkuen Helvetinjärven kautta Luoma- ja Koverojärviin, edelleen Kalliojärveen, mistä vesistön poikki Paarlamminlahdesta Pekkalanlahteen ja sieltä edelleen Kekkoskylän Hollinroomiin, päättyen Siikanevan laitaan.

Tämä siirrosjärvien ryhmä samoin kuin kolukin ovat muodostuneet jo ennen jääkautta. Helvetinkolun välittömässä yhteydessä ovat Helvetinjärvet: suurin Ukkohelvetti, sitten Akkahelvetti, Likkahelvetti ja Poikahelvetti. Ukkohelvettiä nimitetään myöskin yleisesti isoksi Helvetinjärveksi.

Kolu-sana on Lönnrotin mukaan merkinnyt: kivinen, epätasainen, synkkä paikka ja Nyky- Suomen sanakirjan mukaan se merkitsee: vuoren rinteellä kivikkoa tai louhikkoa. Siis paikannimi on väkevä sanainen, mistä saa jo ennakkokäsityksen sen jylhyydestä. Kolu sijaitsee Metsähallituksen maalla ja se sekä sen ympäristö ovat rauhoitettua luonnonsuojelualuetta.

Kansantarun mukaan olisi paikka saanut nimensä seuraavasta: Muinainen Ruokkeen isäntä otti omin luvin Sipilän noidan merrasta hauen. Tästä sukeutui äijien välillä kiivas tappelu, jossa ei säästetty sanoja eikä aseita. Kahakan jälkeen tuhisi Sipilän noita Ruokkeen äijälle: ”Tästä helvetin järvestä ei tule haukia niin kauan kun minun kynteni ovat pehmeät.” Näin tapahtuikin ja vasta aikojen kuluttua Ruovedellä oleskellut taiteilijakreivi Louis Sparre asustellessaan Sahissa sai Helvetinjärvestä mahtavan hauen. Hauen leukaluita säilytettiin pitkään Sahin pirtissä kellon vieressä ja oli niillä mittaakin peräti 15 sm. (Kansantieto op. Erkki Mauranen.)

Kansantietouden mukaan on kolua käytetty aikoinaan petojen, erityisesti susien pyyntiin. Pedot johdettiin ajamalla ne kolun päältä koluun, jonka alapään ollessa suljettuna pedot on surmattu sinne kivillä, keihäillä tai seipäillä.

Kansantarun mukaan on Helvetinkolu ollut sellaista paikkaa, missä metsien puut ovat paikalleen vajonneet niin syvään, että kuusenlatvat vaan ovat jääneet näkyviin, joten kallioperusta ei ole ollut kestävää. (Kansantieto Ahto Luutonen.)

Helvetinkolun ylitse on muistitietojen mukaan jo varhaisempina kuten myöhempinäkin aikoina hypitty ja on siten osoitettu sekä rohkeutta että kuntoa. Kolu on yläosastaan eri kohdilta eri levyinen.

Helvetinjärvistä on lukuisia tarinoita ja kertomuksia.Järvet ovat vähäkalaisia, eikä niissä ole juuri arvokaloja. Pääkalalajit: ahven, kuore, hauki, made ja särki, kaikki pienikasvuisia. Nykyisin Helvettijärvestä hyväonninen kalamies voi saada haukiakin.

”Akkahelvetti on jo niin täynnä, ettei sinne juuri enää ketään mahdu”, sanotaan ja se onkin kasvanut jo melkein umpeen. Ukkohelvetti eli iso Helvetinjärvi on 2,55 km pitkä ja 48 metriä syvä. Tämän järven itäpäässä on Helvetinkolu, aivan lähellä sitä laskuojaa mikä tulee muista Helvetinjärvistä.

Tri Einar Palmen kertoi olleensa kerran sairasmatkalla jolloin jouduttiin venekyydillä kulkemaan iso-Helvetinjärvi suunnilleen päästä päähän. Hän kysyi soutajana olleelta Sixtus Järviseltä, kuinka syvä tämä järvi on. Järvinen kertoi sen tällöin olevan 30 syltä syvän.

Tri Palmen kysyi onko sitä mitattu ja sai tällöin Järviseltä kuulla, kuinka se oli mitattu: kerran metsämies Hangasmanni ampui Helvetinvuorella teeren, mikä haavoittuneena lensi järveen. Metsästäjä seurasi katseellaan lintua lähtien sen perään ja astui tällöin huomaamattaan kalliolta järveen painuen pohjaan. Kun hän sieltä nousi pinnalle, mittasi hän tullessaan järven syvyyden, mikä oli 30 syltä.

Toisen veron mukaan on mittaus tapahtunut seuravasti: Hangasmanni ittellinen, joka asui tilapäisesti Kalliojärven talossa oli innokas metsästäjä. Palatessaan kerran metson soitimelta, päätti hän käydä katsomassa, ovatko Helvetin rannat jo sulaneet. Tutkiessaan tilannetta Helvetinojan suussa olevan vuoren päältä, luiskahti hänen jalkansa ja ukko pahalainen putosi Helvettiin. Hangasmanni, joka ei pienistä häkeltynyt, otti riflapyssyn selästään ja mittasi sillä ylös tullessaan Helvetin syvyyden ja mittasi 60 pyssyn mittaa ennenkuin nousi jälleen pinnalle. Pappilan maisteri Schönberg mittasi Helvetin syvyydeksi 70 m. (Tiedot koonnut E. Mauranen.)

Helvetinkolu samoin kuin Helvetinjärvet ovat jo ainakin 1890-luvulla olleet tunnettuja matkailukohteita. Visuvedeltä, minne kesäisin kuljettiin laivalla, on lukuisia retkikuntia sinne ohjattu.Ennen vuosisadan vaihdetta paloivat Helvetinvuorten metsät, minkä vuoksi maitse kulku sinne oli vaikeata. Pourusta kuljettiin maitse Helevetinjärven rantaan, mistä soudettiin veneellä 2,5 km:n matka Kolun juurelle. Suomen Matkailijayhdistyksen toimesta oli aikoinaan hankittu kaksi kolmihankaista soutuvenettä järvellä kulkijoiden käyttöön.

Veneet oli sijoitettu järvestä lähtevän Helvetin ojan suulle rakennettuun venekoppiin. Avaimia säilytettiin Rimmin torpassa, missä oli myöskin vieraskirja. Käyttömaksu veneeltä oli 1 mk ja käyttäjien oli merkittävä nimensa vieraskirjaan. Toinen veneistä tuhoutui ylioppilaiden ilonpidon seurauksena. He olivat näet lainanneet venettä ja soutaneet sen Kirkkovuoren juurelle. Kiivettyään vuoren laelle alkoivat he vyörytellä sieltä kiviä järveen, jolloin kivi vahingossa tai tarkoituksella putosi veneeseen, joka särkyi käyttökelvottomaksi. Toinen veneistä lahosi ja hajosi vanhuuttaan. Samoin kävi venekoppelille Vuoden 1894 Suomen Kuvalehdessä on kuva Helvetinkolusta ja lienee tämä ensimmäinen julkaistu valokuva paikasta. Sen on ottanut helsinkiläinen valokuvausliikkeen valokuvaaja Viivi Timgren (kuoli 1960). Tämä sama valokuvaaja on samanaikaisesti ikuistanut lukuisia Ruoveden kohteita. Näistä kuvista on aikanaan painettu väripostikortteja, joita oli myytävänä kauppaliikkeissä. (Tiedot Ahto Luutonen.)

Vuonna 1937 rakennutti Visuveden Nuorisoseura Helvetinkolun juurelle Ukkohelvettijärven rannalle autiotuvan matkailijoita ja retkeilijöitä varten. Tuvassa on avotakka, pöytä, penkkejä, sekä keittovälineet. Tuvan eteissolassa on lisäksi kaksi hellaaa ruoanlaittoa varten. Tuvassa on pidetty myöskin vieraskirjaa. Lisäksi on sama seura teettänyt kolulle ainakin 2 soutuvenettä. Polttopuita on ollut varastoituna majan viereen.

Helvetinkolun autiomajaa on useampana eri vuotena paikalla käyneitten toimesta pahoin rikottu ja hävitetty, vieraskirjat tuhottu ja onpa kerran koko kalustokin särjetty. Jatkuvilla korjauksilla on maja kuitenkin pidetty käyttökunnossa, entistä ehompana, kuten nykyisin. Matkailijoita käy Helvetinkolulla tuhatmäärin kesäaikana ja on se talvisinkin suosittu hiihtäjien matkatavoite. Parhaina kesäpäivinä poikkeaa Kolulla 100-300 henkeä. Majalle ei ole minkäänlaista tietä; lähin autotie on Sipilän taloon, mistä johtaa 2,5 km mittainen kinttupolku perille. Polku kulkee osaksi pitkospuita pitkin yli soiden. Myöskin voidaan käyttää maantietä Pouruun, mistä soutamalla Helvetinjärveä majalle ja Kolulle. Viime vuosina ei kuitenkaan ole ollut Rimmin puoleisessa päässä kunnollista venettä tarkoitukseen saatavana.

Helvetinjärvet sijaitsevat täysin asumattomassa erämaassa ja ovat sen ympäristöt tunnettuja hirvien asumapaikkoja. Läheisyydessä asustaa myöskin mäyriä ja muuta riistaa. On muistettava, että täällä luonnosuojelualueella ovat niin metsäneläimet kuin kaikki kasvitkin täysin rauhoitettuja.

Vaikka Helvetinkolu on jo n. 75 vuotta palvellut matkailua ja sinne on monin uhrauksin saatu pystytetyksi autiomaja, mikä rakennettiin metsähallituksen vuokramaalle, ei nyt vuokra-ajan umpeen mentyä ole saanut enää vuokrasopimusta Metsähallituksen kanssa uusittua. Miksi?

On joka tapauksessa väärin rajoittaa matkailun levenemistä myöskin asumattomille harvoille erämaaseuduille tällä korkeudella. Lisäksi Helvetinkolun ympärillä oleva rauhoitettu luonnonsuojelualuekin on jo nähtävyys itsessään.

Koska paikkaan on kohdistettu lukuisia juttuja ja tarinoita, merkitsemme tähän muutamia op. Erkki Maurasen kansan suusta kokoamia:
Kerran olivat Mäkelän Väinö ja Aholan Oskari siimalla Helvettijärvellä. Siiman tanssit (tapsit) olivat luistaneet yhteen ja samoin olivat mateetkin samassa nipussa. Miehet säikähtivät moista näkyä ja luulivat, että peto nousee Helvetistä. Hädissään Oskari huusi Väinölle: ”Piru nousee, sarvet näkyy jo, lyö siima poikki, että piru pysyy siellä.” Kiireen vilkkaa lähtivät äijät soutamaan rannalle ja mateet ovat vieläkin Helvetisssä.

Rimmin Maija, jota pidettiin noitana, paransi sairaita eläimiä. Lääkkeenä käärmeenpuremaan lehmille Maija käytti käärmeen lihaa, jota hän sai Helvettivuorista keräämistään käärmeistä. Pikkupojat, jotka tiesivät asian, etsivät myös käärmeitä ja jättivät ne Maijan vesiavannon vierelle tikun nenään, josta Maija ne keräsi tulevan kesän tarpeitaan varten.

Aarne Kalliojärvi ajoi aikoinaan heiniä Visuvedeltä Isotalon Onnin kanssa Haukkamaan Vuorijärvelle. Isotalon isäntä sanoi Kalliojärvelle: ”Eikös se Vuorijärvi ole lähellä Helvettiä. Kuinka sinä uskallat mennä sinne, sillä siellähän asuuu kotkiakin Kirkkovuorella. Minä olen kuullut kerrottavan, että Fabian-isännän aikana (Fabian Irjala) Vuorijärveltä hävisi lehmä tietymättömiin. Vasta seuraavana keväänä löytyi samaisen lehmän kello ja sorkat kotkan pesästä Kirkkovuoren päältä.” Näin onneton loppu oli Vuorifabianin lehmällä.

Sisto Järvinen oli Vuorijärven seuraava isäntä. Hän toimi uittopomona Haukkajoella. Uittoaikana kerrottiin samaa juttua äijien kesken, mutta Sisto ei ihmetellyt ollenkaan lehmän katoamista, vaan selitti äijille: ”Ei tuo vielä mitään ole, kerran uittoaikana hävisi ennen tilinmaksua Karvialta kotoisin oleva pieni äijä tiettymättömiin. Äijää ryhdyttiin etsimään ja naaraamaan Haukkajoesta, mutta katoaminen jäi selvittämättä. Muutaman kuukauden perästä sattui joku kulkija liikuskelemaan Kirkkovuorella ja sieltä löytyivät kotkan pesästä Karvian pienen äijän nahkapieksut. Näin tämäkin arvoitus selvisi.

Vanhan Kalliojärven Santerilla oli ennen tapana vetää kuorrenuottaa Helvetinjärvessä olevan saaren kupeessa. Edelliskesänä oli nuotanvetopaikka puhdistettu lieoista, jottei nuotta menisi rikki. Keväällä käytiin apajapaikalle levittämässä jään päälle hiekkaa sulamisen noputtamiseksi. Keväällä jäiden lähdön aikaan olivat Santeri ja hänen kalarenkinsä Manu nuotta puuhissaan. Kerrankin saalis yhdestä vedosta oli kaksi kopallista kuoreita ja Manu sai kantaa osuutensa hurstipaidan helmassa kotiinsa. Kalliojärvi ja Juurakon ukko olivat talvella halonteossa Helvetinjärvellä. Keskeltä järveä he löysivät uvesavannon ja havaitsivat, että suuri joukko kuoreita oli noussut avantoon. Äijät ryhtyivät heittelemään käsin kuoreita jäälle ja saivatkin aikamoisen kalansaaliin.

Kotimatkalla ukot ryhryivät paistamaan tervastulilla kalojansa kelokuorman päällä. He olvat näet kuulleet, että se joka ei ole syönyt tuoretta kalaa ennen kaakon laulua, ei syö sitä koko kesänä. Huonosti äijien lopulta kävikin. Honkakelot ja kuormat syttyivät palamaan ja kalat jäivät syömättä ennen kaakon laulua.

Eetu Mäkisen koira hävisi eräänä keväänä hankikelin aikana salaperäisellä tavalla tietymättömiin. Isäntä lähti seuraamaan koiransa jälkiä pitkin hankiaista ja saavuttuaan Helvetin vuoriin havaitsi, että koiran jäljet päättyivät yht'äkkiä hangelta. Miehen sylen levyiset siiven jäljet hangella osoittivat huhkaimen vieneen koiran mennessään. Lampaiden laidunmaana käytettiin aikoinaan Helvettijärven ympärillä olevia metsiä. Jokaisella lampaalla oli oma merkkinsä korvissa, jonka perusteella lampaat voitiin erotella syksyn tultua. Joskus kävi niinkin, että osa lampaista katosi tietymättömiin. Tällöin niitä lähdettiin etsimään ja kerrankin Santeri Kalliojärvi löysi lampaansa huhkaimen pesästä.

Pesä sijaitsi kalliojyrkanteellä. Santeri sitoi narun poikansa vyötäisille ja laski hänet huhkaimen pesälle katsomaan, mitä lampaasta oli jäljellä. Jyrkänteen yläpuolella isä vahti luikun kanssa, ettei huhkain pääse pojan kimppuun. Pesätä löytyi lampaan sorkat ja kallo, sekä 2 poikasta, jotka nostettiin kopassa ylös.

Aarne-poika ruokki poikasia kotonaan kaloilla ja sammakoilla. Poikaset olivat kaikkiruokaisia ja söivät ahvenia ruotoineen kokonaisina vastasuomuun. Ulostettuaan ne, kelpasivat samat kalat uudestaan. Op. Pouru osti poikasista toisen ja toinen myytiin metsänhoitaja Lindemannille. Sitä ennen Aarne kantaa rutuutti kopassa poikaset kanttori Peltoselle, joka leikkasi niiltä kynnet ja maksoi niistä 2mk tapporahaa. 7 miestä oli Ryssäntornin mäessä vierittelemässä kiviä järveen. Vuoren laella oli valtava kivi, joka oli vain parin kämmenen leveydeltä kiinni kalliossa ja heilui vaivattomasti, muttei tahtonut lähteä mäkeä alas. Lopulta miehet saivat sen liikkeelle ja kivi meni valtavasti jylisten Helvettiin. Samassa nousi miesten suureksi kauhistukseksi järvestä kauhean karvainen mies keskeltä Helvetin salmea. Tällöin saivat äijät jalat alleen, eivätkä ole sen jälkeen häirinneet Helvetin haltijan rauhaa.

Kaameita mielikuvia on tämä jylhä järvi synnyttänyt. Mutta aivan vastakkaisia, suorastaan hartaitakin tunnelmia se on herättänyt. Sitä todistaa nimitys Kirkkovuori eräällä kauneimmista ja korkeimmista kohdista tämän järven rantamilla.

                                                   Lauri Merisalo
                                                   Ruovesi-Lehti 31/1963

kuva Helvetinjärven pohjoispäässä olevasta Kirkkovuoresta, (Marko Mauranen 2.5.2014)
Helvettiojan suu taustalla kirkkovuori. (Marko Mauranen 2.5.2014)
Helvettiojan vanhan padon jäänteet 2.5.2014 (Marko Mauranen)
Helvettiojan vanhan padon jäänteitä 2.5.2014 (Marko Mauranen)

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

24.08 | 21:48

Tervehdys ja kiitokset Visuvesi-pläjäyksestä! Istun oikealle viimeisenä Anja Valasjoen vieressä. Takana myös Liisa Koivunen. Muistan nimeltä monta muutakin.

...
23.08 | 05:41

Näsijärwi toimi hinaajana Muroleen alapuolella n. 10 vuoden ajan 1800-luvun lopulla. Sivustollamme ovat vain Visuveden vesillä seilanneet laivat.

...
16.08 | 13:07

Laivan moottori siirrettiin siis tuohon Näsijärvi alukseen. Laivan runko upotettiin Näsijärven rantaan. Ja on sielä vieläkin. Jäämässä tosin nyt täyttömaan alle

...
16.08 | 13:00

Listoiltanne puuttu Näsijärwi niminen puurunkoinen hinaaja. Se oli kai Tampere laivan sisar alus. Toimi puun uitossa 10 vuotta kunnes Näsijärvi korvasi sen.

...
Tykkäät tästä sivusta