Visukylän ammattilaisia (Ahto Luutonen v. 1915)

 

Kylän sorvari on Heinisaari (Hellman). Etenkin hän sorvaa rukkeja, joita olutkuskit

paljon ovat mukanaan vieneet Ähtäriin ja Alavudellekin saakka. Nytteemmin on hän

vanha ja on käynyt hyvin huononäköiseksi, joten hänen töistään ei enää paljoa ole.

 

Poika 17-18 vuotias oli ja myös juuri isänsä taidon oppinut, mutta kuoli talvella 1915

keuhkotautiin. Heinisaaresta olen muuten jo II:ssa vihossa enemmän puhunut.

 

Muista puutyöntekijöistä mainittakoon Hätälän Santeri, joka on hyvä käsistään, laittaa

sirotekoisia puulusikoita, kauhoja, voikauhoja, perunapulkkeja, vähin huonekalujakin y.m.

 

Hänen isänsä vanhalla ijällänsä sokea Hätälän Vilke laitteli samoja, vaikka kovin köm-

pelötekoisia käsimyöden tehtyjä esineitä ja kävi niitä pussi selässä kylällä kaupittelemassa.

Samoin käy kyllä Santerikin teoksiaan kylällä kaupittelemassa, niinpä hän syksyllä

1914 kävi Mänttässä saakka. Tekemällään 4 päiväsellä kiertomatkalla kertoi tienanneensa

vähää vaille 50 mk.

 

Kalanpyydyksiä hän myös talvisin kutoo, kuten rysiä ja mertoja ja kalastelee talvisin

itsekin. Muurarinammattiin kuitenkin on Santeri kylässä kykenevä.

 

Santa-Heikissä on myös puusepän vikaa, laittelee airoja ja meloja. Mutta kuitenkin

hänen erikoisalansa on tuohiköysien laitto. Vuonna 1912 hänen Ylistalon toimesta

Pohjaslahden kalastusnäyttelyyn viety tuohiköysinippunsa sai ensimmäisen palkinnon.

 

Rajasuutarin työtä Heikillä myös on yhtä mittaa ja talvisin hän laittaa lujia töppösiä.

(Töppötsin mestari on myös Tuuttulan Leander). Kesäisin Heikki veneellään usein kyytii

kylästä matkustavia selkien taakse ja souvailee yhtä ja toista.

 

Heikki on muuten hieman niin kuin höpsähtänyt (Hökeli-Heikki), ennustelee ilmoja,

puhelee likoista leski kun on. Uskonnollisista asioista hän myös usein tekee puheen

aihetta, tutkii raamattua ja filosofeeraa. Heikin isä oli vähän samanlainen Santa-Manu,

usein hän haki veneellään tai talvisin kelkallaan kyläläisille tehtaalta olutkoria, mistä

sai nimen Porin juna.

 

Mannilassa tehdään huopatöitä, huopatossuja, lakkeja ja sellaisia. Emännällä on ollut

ennen kumminkin kutomakone, kutoi sukkia, paitoja y.m. Tampereen torillakin on

Mannilan emäntä ollut teoksiaan myymässä.

 

Iso-Manu on myös hyvä käsistään, kutoo talvisin nuottaa, taloissa ennen nuorena renkinä

ollessaan nuotturina. Kesäisin on hän pitkät ajat ollut laivarannassa matkustajalaivojen

rantamiehenä ja makasiinimiehenä. Kärräilee halkoja sillalle, tekee lapuja ja muuta

sellaista (Sahankaari eli Helevetin tykinkuula, Käyräniemi, Norjanniemi).

 

Muuten on Manu kankee, iso, hidaspuheinen mies, mistä häntä kylässä kaikki matkivat.

Muuten hyvämuistinen kertoja. Muija Reeta on kylän varsinainen silittäjä ja tärkkääjä.

Reeta myös hyvämuistinen kertoja, usein kova pirrastamaan ja kirroomaan ja nauramaan,

kuten Manukin.

 

 

 

 

 

Manussa on paha jalkatauti, ruusu. Asuvat molemmat pienessä siistissä mökissään

kankaassa lämpösessä kissojen kanssa. Reetan poika sydänmaalta.

 

Hallan Eetu eli Hallan Pitkä-poika astioitten tekijä. Puumerkkinä aina astian pohjassa E.

 

Muita puuseppiä on kylässä nykyisin Tampereelle muuttanut Jussi Keskinen eli Kai-

voksen- tai Keskis-Jussi (kiva mies). Taitava kirvesmies. Paljon ollut rakennustöissä

Visuvedellä. Sitten muita samanlaisia ovat Koskis-Manni eli Pitkä-Manni, Antto

Korte, Antti eli Vanha-Vesanen ja Kulmalainen. Nämät viimemainitut muistan olleen

myös Kannanlahdessa ”Kaveri”-roomia tekemässä 1913.

 

Veneseppä kylässä on Kannan Eetu, kauvempana on Laajalainen (paras) ja Mutkalan

Kustaa. Muuten on Eetu Kaannan kalastajasukua, soutelee kesäisin töikseen uistinta

pääasiallisesti (Kannan Hölsö).

 

Nevala Kaapo on myös hyvä käsistään, laittaa paljon astioita, saavia, sankoja, pyykki-

punkkia ja muuta sellaista. Paljon hän on tehnyt olutkoreja oluttehtaalle. Kaapo on

järkevä, tarkka, hyvämuistinen mies. Ennen kova juoppo, mutta nykyään lopettanut

kokonaan.

 

Kaapon juovuspäissä ollessa, samoin kuin muitakin juoppoja Kannan Kaapoa ja sellaisia,

Mutila usein narrasi ja laulatti. Panen tähän yhden värsyn Kaapon laulusta:

 

Nevalan Kaapo se mukava mies,

tarjoo aina nuuskaa.

Jossei sill' ole toosassaan,

se antaa vaikka suustaan.

 

Kylän vanhin räätäli on Reinhold Mäkinen, ollut opissa Vilppulan puolessa hyvän

liiviräätälin luona. Emäntä myös neuloo. Heidän hoidossaan on kylän telefooni-sentraali.

Mäkinen muijineen on myös innokkaimpia sosialisteja kylässä. Emäntä on usein näytel- mäkappaleissakin.

 

Kylässä on ollut ennen kyllä muitakin räätäleitä, kuten Pusulla kerran jokin Äimänen

niminen, mutta samoin kuin Visuveden suutaritkin eivät hekään tahdo kylässä pysyä.

Pusulla nykyään taasen on toinen räätäli ja Ylistalossa sama Heikki Koskinen.

 

Paras suutari on ollut Toivo Rantanen Kuusikonmäen päällä. Mutta kesällä 1913 hän

taas lähti Ameriikkaan, missä jo ennenkin oli ollut. 23.12.1914 kuoli hänen vaimonsa

keuhkotautiin jättäen suuren lapsilauman vieraitten ihmisten huomaan. Palasi Ameriikas-

ta 1916.

 

Nykyinen Korpelassa oleva n.s. Kopenta-Suutari ei saa kenkään mallia. Naisräätälinä

on Ida Valtasaari (Jannen Iita, k. 1928) alaansa hyvin kykenevä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Aimon Impi on toinen neuloja, sekä Iida Niemelä Pajuskylästä kolmantena. Välilän

Hetalla on myös neulominen päätoimena, Sulosen Riikka myös ompelee.

 

Karralla on Karran räätäli usein käytetty peittojen ja vällyjen ompelija ja miesten

vatteitten neuloja. Hän on Anton Maijan veli ja sanoo itseänsä, kuten hänen isänsäkin

nimi oli, Keisariksi. Visuveden keisarin poika Karran Keisari. Kova kertomaan ja

valehtelemaan. Kauppilan Joel ja Visuveden Keisari olivat veljeksiä. Vielä on n.s.

Lautalan räätäli Antto Nuutinen Riemussa.

 

Tänä talvena 1916 kuollut Aimon vaari oli kykenevä mies vähän joka töihin. Hän oli

rakennusmestari, puuseppä, rautaseppä, valoi messinkiä, vanha lautamies. Hänen tai-

tonsa ja kekseliäisyytensä näkee Aimon taloa katsellessa tuulimyllyineen, rakennuksineen,

kellotapulineen, veneineen, ojaauroineen ja kaikkineen.

 

Oluttehtaalle hän teki suuren kassakaapin, jonka ovea eivät kaikki avaimellakaan

aukaisseet. Oluttehtaan tehdasrakennus on hänen suunnittelemansa, samoin Toisveden

Työväentalo. Virtaille Savilahteen hän laittoi tuulimyllyn jne.

 

Yleisesti tuli hän tunnetuksi Bobrikoffin aikana santarmien kätyrinä olostaan. Hän oli

koettanut saada muunmuassa Kauttua, Seikkua, Schönbergiä ja joitain muita ruovesi-

läisiä maanpakoon ajetuksi.

 

Tämmöistä venäläismielistä hommaansa oli hän puolustellut sillä, että venäläisten puolella

hänen isoisänsäkin Ruhalan isäntä oli ollut 1808-1809 vuoden sodan aikana (Ruhalasta

Aimoon siirtynyt mies oli suutari Syylman-niminen mies). Hänen jälkeläisensä kaikki

ovat kykeneviä kunnon kansalaisia ja itse kohonneet toimissaan. Akseli kuulu ruovesi-

läinen rakennusmestari.

 

Toinen muurimestari kylässä on Ilonen, tiiliä hän myös itse laittaa. Ainoa eläinlääkäri

hän samaten on paikkakunnalla. Muistan kerran olleeni mukana kun meidän hevosta,

jossa oli pääntauti, käytettiin hänen luonaan.

 

Hevonen sidottiin riimusta kiinni, suuhun tungettiin kapula jolla suu saatiin auki

pysymään. Sitten Ilonen otti karkeita suoloja ja hinkkasi hevosen kitalakea niillä niin

kauvan, että sai siellä veren juoksemaan alas. Muuta muistaakseni ei hän hevoselle sillä

kertaa tehnytkään.

 

Ilonen on naseva pieni mies, myös hyvä kertomaan. Syntynyt Kukonkylässä entisessä

Raijalan torpassa. Kuoli 1916.

 

Antto Palosen erikoisalana on taas lahtarin toimi. Syksyisin hän saa kiertää Aimoa ja

Keitua myöten sikojen ja lampaiden tapporeisuilla. Kotoisin hän on Tyrkön kylästä,

Ylistalon sukua.

 

Lahtarin ammatin hän sanoi oppineensa enoltaan (”Piskitsalo”), joka tappoi eläimet

kaksiteräisellä suurella puukolla hukarilla, mikä pistettiin eläimen niskarooppiin.

 

 

 

 

 

 

Antto sanoi muistavansa kuinka hänen pienenä lootikkana ollessaan sikaa lahdatessa,

se ensiksi kärvennettiin valkealla. Antto on muuten vähän ylpeän puoleinen, itsetietoinen

mies. Usein ollut kauppiaitten apulaisena ja makasiinimiehenä, samoin vähän myös

rantamiehenä Tarjanne-laivalle.

 

Kankurina on mainittava n.s. Kallen Loviisa kankaassa ja Uuden Kauppilan emäntä.

Värjäykseen muijat käyttävät paitsi n.s. pussivärejä, myös luonnonvärejä. Niinpä

kanervanvarsilla saa viheriäistä väriä, sian puolan varsilla taas harmaata, ruosteella

mustaa jne.

 

Visuveden luotsi Kolff (k. 1929) on yleisesti käytetty juottaja, tinaaja ja läkkiastioitten

tekijä, sekä peltiseppä. Samoten kuin oluttehtaalla Herman Läkkinen.

 

Rautaseppä on kylän vakituinen vuoden 1908 tienoissa kirkolta tänne Urtin opista

muuttanut taitava takoja Eemeli Myllyaho Vääristä. Takoi ensiksi Kaivoksen pajassa,

mutta kun se uuden vuoden yönä vuonna 1912 paloi, laittoi hän uuden oman pajansa

n.s. Kotirannan eli Koittolan rantaan ja samalle kohtaa maantien varteen oman kauniin

talonsakin. Eemeli on myös harmonikan soittaja.

 

Huiskan Vanha-Matti oli rauta- ja puuseppä. Seppä Riiti (Frithof) eli Ilmarinen Virtailla

Yrjölässä oli jokuja vuosia sitten jokin toloppari tullut värkkiin ja tietysti syönyt talossa.

Mutta talon haltiat olivat jo noin vähän sivistyneempää väkeä ja syödessä asetettiin

talonväellekin lautaset ja veitsi, sekä haarukka.

 

Toloppari kaikessa yksinkertaisuudessaan ei kumminkaan hoksannut mitä näillä

kapistuksilla piti tehdä. Siksi hän totisena nostaa vehkeet tieltään pois sivuun, asettaen

ne viereensä penkille ja virkkoi: ”Minä syön ensin ja kalustelen sitte vasta”.

 

 

A.L.

1915